Tuhkaa hangella ( Ruki, angst, pg )

K-7 on S:ää hieman vahvempaa materiaalia. Alastomuutta, huumausaineita, väkivaltaa tai huonoa kielenkäyttöä voi esiintyä lievässä muodossa, mutta ei tarkasti kuvailtuna. Seksiä tai seksuaaliseksi koettua käytöstä saatetaan käsitellä maininnan tasolla. K-11 ja K-13 voivat jo sisältää edellä mainittuja sisältöjä hieman enemmän.

Tuhkaa hangella ( Ruki, angst, pg )

ViestiKirjoittaja akumu » Ti Elo 11, 2009 10:59 am

Title: Tuhkaa hangella
Author: akumu
Beta: en koe tarvitsevani
Rating: pg
Pairing: maininta Masanobu Ando/Ruki
Fandoms: the GazettE, Masanobu Ando ( Battle Royale )
Genre: angst, crossover, au, ( death ), oneshot
Disclaimer: Henkilöt omistavat itse itsensä, omistan vain idean, tekstin ja ajatukset, jotka huokuvat tästä tekstistä. Ficin nimi kuuluu tosiaankin Happoradiolle.
Summary: Ehkä haluan olla tietämätön.

A/N: No nii, tää on viimenen oneshot tohon crossover -haasteeseen, jonka kirjotin eilen viiden aikoihin aamulla. Teksti on sitten sen mukaista, koska mulla oli masennus pahimmillaan ja ahdistusta siitä tiedosta, että Jasmine You on menehtynyt. Tällä oneshotilla ei periaatteessa oo mitään järkevää selitystä millekään, kunhan kirjoitin jotain. Rukin sairauden saatte ite päättää, ite ajattelin et hänellä voisi olla todella pahanlaatuinen syöpä, jonka seurauksena seuraisi kuolema.

Oneshotin nimi on Happoradion Tuhkaa hangelle biisistä, eli he omistavat tän nimen.

Omistan tän kaikille niille, jotka on kesän aikana menettänyt jonkun todella ihanan tai läheisen henkilön. Kommentit = ♥
Ps. Tää on lyhyt, mut joo.


Suru, mitä se on?

En ole koskaan ymmärtänyt tuon tunnetilan merkitystä, vaikka tunnenkin sitä lähes joka ikisenä viikonpäivänä. Sitä vain huomaa olevansa murheissaan jostain asiasta, joskus saattaa löytää itsensä itkemästä jonkun asian takia. Sitäkö suru on? Vai onko se sitä, että tuntuu oudolta, kun tapahtuu jotain surullista ja koskettavaa?

Se kaipaus, kun on menettänyt jonkun todella läheisen henkilön, onko se sitten sitä? En minä tiedä, joka päivä vain tajuan itkeväni. Joko kivun tai ikävän takia. Tai sitten tiedän merkityksen joka ikiselle tunteelle, mutta haluan sivuuttaa kaikki tietoni.

Ehkä haluan olla tietämätön.

Istun vaaleansinisten pussilakanoiden valtameressä omassa sängyssäni, lakanat polttavat jalkapohjiani ja se saa minut hymyilemään puolittaista hymyäni, kun muutamaan otteeseen tummiksi lakatut varpaankynteni pilkistävät peiton lomasta. Muutamat leijonapehmolelut ympärilläni tuntuvat katsovan minua ymmärtäväisenä, mutta yhtäkkiä huomaan niiden katseen olevan lähes ilmeetön.

Olinko minä ennen tällainen ihminen, olinko? Ennen hymyilin ihan jokaiselle asialle, nauroin, jos kaaduin ja loukkasin itseni, soitin kitaraa joka perjantai ja vietin viikonloppuisin aikaa ystävieni kanssa siihen asti, kunnes poliisi löysi meidät pahanteosta.

Nykyään en tee noista asioista yhtikäs mitään, istun vain sängylläni ja katson huonettani, joka on kaaosmainen kaikinpuolin. Keskellä sitä turhaa tavaramerta on muutamia muistoja entisistä ajoistani. Niitä aikoja en kyllä ikinä haluaisi takaisin, vaikka miten ne äänet sanovat päässäni. Halusin silputa jokaisen valokuvan, joka muistutti jostain minulle tärkeästä asiasta, mitä ei enää ollut olemassakaan.

Soita, soita, soita, soita jo!

Puhelimeni näyttö näyttää pisteliästä ja vihaista hymyä, vaikka olin kauan aikaa sitten pistänyt taustakuvaksi edesmenneen kissani kuvan. Tuntui aina niin haikealta edes katsoa sitä.
Kou, kuusivuotias sekarotuinen kissani oli kauan kärsinyt sairaudestaan, mutta kaikista pahinta oli kuitenkin se, etten ehtinyt pelätä mitään. Luulin, että Kou paranisi ja voisi elää vielä monta vuotta minun kanssani.

Mutta sitten kaikki muuttui, hän jäi todella nopeasti kotoa karattuaan auton yliajamaksi. Sen jälkeen olin murtunut, en edes käynyt koulussa. Muiden sanoja lainaten, Kou oli vain pelkkä sekarotuinen hiiriä pyydystävä kissa. Minulle hän ei kuitenkaan ollut vain pelkkä kissa, hän oli myös kuin oma pikkuveljeni, eläimellisessä muodossa vain.


Ikkunasta heijastuu auringonvalo suoraan silmiini, auringossa olevat kasvot käskevät minua soittamaan entiselle poikaystävälleni, jota kaipaan nyt enemmän kuin mitään muuta. Hänen sanansa, kosketuksensa, koko se olemus saa minut ikävöimään häntä aina vain enemmän ja enemmän. Minä rakastin häntä, rakastan edelleen.

Haluan hänet luokseni, lohduttamaan minua. Haluan kuulla hänen suustaan ne sanat, jotka eivät siltikään koskaan tule olemaan totta. Haluan kuulla hänen sanovan, että selviän tästä kaikesta paskasta, että pian taas voin elää normaalia elämääni.

Vaikka tiedän, etten selviä tästä. Lääkärikin sanoi niin, sanoi, ettei ole enää toivoakaan pelastuksestani. Mitkään lääkkeet tai leikkaukset eivät auta ja ihoni on helvetinmoista korppua jo nyt. Hiukset ovat alkaneet vähän aikaa sitten tippua isoina tuppoina päästäni ja ruokahaluni on kirjaimellisesti olematon. En ole pitkään aikaan syönyt mitään kunnollista, olen vain vetänyt perheeni käskystä lääkkeitä naamaani ja valehdellut, että olen syönyt. Minä en vain pysty syömään, paha olo nousee kurkkua pitkin ylös ja sitten se päätyy sänkyni vieressä olevaan punaiseen ämpäriin.

En todellakaan ole se oma entinen iloinen itseni, olen muuttunut kaikilla mahdollisilla tavoilla. Ystävänikään eivät käy koskaan edes katsomassa minua, ehkä olen sitten niin säälittävä ihminen. Kuitenkaan en ole ikinä valittanut omista asioistani, en tästä kivusta, en pahasta olosta, en mistään.

Kalpeiden kasvojeni, kuolleen olemukseni takia voisi olettaa, että olen jo täysin kuollut.

”Okaasan, haluaisin nähdä auringon. Veisitkö minut ulos?”

Ainut pyyntö, jonka jälkeen en tulisi pyytämään enää yhtään mitään. Ehkä minun on vain hyväksyttävä se tosiasia, että tulisin pian olemaan tuhkaa valkoisella hangella.
Viimeksi muokannut akumu päivämäärä Ke Loka 06, 2010 3:49 pm, muokattu yhteensä 8 kertaa
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Tuhkaa hangella (Ruki, angst, pg)

ViestiKirjoittaja SaseKo » Ti Elo 11, 2009 11:56 am

Näin aluksi sanon, kun mä tän luettuani huomasin että tän kirjottaja on Akumu (joo, mä huomaan kirjottajat aina jälkikäteen :D), että mä oon ihan hirmuisen pahoillani siitä, että menin tonne höpöömään. Mä en osannu aatella yhtään pidemmälle, anteeksi todella paljon :x Mutta, mä vaan automaattisesti klikkasin tossa äskön itseni tänne, ja vieläkin vähän aamusumuissa ollessani alotin sitten lukemaan. Ja mä heti alussa olin jo liikuttunu. En oo koskaan ficciä lukiessani itkeny, mutta tässä se oli hyvin lähellä.

Tää oli tosi vahva, mutta silti hauras. Mulla sattu just soimaan Musea, Time is running outia pienellä volyymilla, ja se sopi tähän ihan puistattavan hyvin. Ruki oli niin särkyvä, ja se kaikki oli kuvattu niin tajuttoman tunteella. Tosi koskettavasti ja kauniisti. Tuo alun pohtiminen, mitä suru on, se oli kaunista, ja kun tuo kursivoitu lause tuli, kaikki oli niin lohdutonta. Kauniilla tavalla lohdutonta, hyväksyvällä tavalla lohdutonta. Koko ficin ajan oli tunne, että vaikka Ruki ei kunnolla ymmärräkään, että todella menehtyy, jätkä ei kuitenkaan vetänyt itkupotkuraivareita vaan otti sen vastaan silleen ...jännästi. Mä en osaa selittää, mutta otti vastaan sen silleen, että tää kaikki oli vielä entistäkin lohduttomampaa. Ruki niinkuin hyväksyi kohtalonsa, vaikkei ihan uskonutkaan, että lopulta menehtyisi.

Mä ajattelin tässä Rukin tilanteen lisäksi Jasmine Youta, kuten alussa mainitsit. Sä oot vanginnu tähän todella hyvin sellaista tuskaa - vai olisko suru parempi sana - siitä, miten epäreilua kaikki voi olla. Miten niin nuorelle, jolla on vielä koko elämä edessä, tapahtuu tällasta. Se on ehkä riipivintä, se, että tietää väjäämätttä kuolevansa ja tietää, mistä kaikesta jää paitsi. Tuo on myös tosi surullista, että Rukin poikaystävä oli entinen, vaikka Ruki rakastikin tätä yhä. Asiat olis Rukille voineet olla helpompia, jos sillä olis ollu rakas vierellä. Taas tulee se, miten epäreilua kaikki voikaan olla.

Tää itse teksti, kuvailu, oli hyvin kaunista. Kaikki natsasi tosi kauniisti yhteen, esimerkiksi tietty viaton lapsenomaisuus, siniset lakanat, leijonapehmolelut, ne oli niin koskettavia. Tässä ei kierrelty totuuksia, ei kierrelty lääkkeitä eikä hiustuppoja, ja se oli musta tosi hyvä. Koska usein monet tollaset asiat mainitaan pitkällisten kiertoteiden kautta, kaikenmoisten krumaluurien avulla. Tää oli upeeta, kun kaikki vaan todettiin miten asiat oli eikä ruvettu kaunistelemaan. Se varmaan lisäsi tämän kauneutta, tän kauneus oli yksinkertaista ja puhdasta ja suoraa. Kaunistelematonta kauneutta.

Toi Kou, sen mainitseminen toi tähän sellasta syvyyttä. Muisto menneisyydestä, noin koskettavasti kuvailtu, syvensi tätä kaikkea. Tässä oli muuten sekä pieniä yksityiskohtia (puhelimen taustakuva) sekä suuria elementtejä, kuolema, rakkaus ynnä muut, ja ne teki tästä yhdessä todella tasapainoisen. Lemmikki voi todella olla enemmänkin kuni vain lemmikki, se voi olla ystävä. Tässä lisäksi myös se, että vaikka Kou oli sairas, se ei kuitenkaan kuollut sairauteen vaan yllättäen onnettomuuteen, toi sellaista jännää kontrastia. Äh nyt mä en kyllä _yhtään osaa selittää, mitä mä tarkoitan, mutta siis, elämästä ei ikinä tiedä. Siinä voi tapahtua mitä vain, vaikka alkuperäinen ratkaisu näyttääkin täysin muulta. Samaan arvaamattomuuteen ja epäreiluuteen kietoutuu Rukin nykyisyys ja menneisyys. Tuo, miten sä kerroit siitä mitä Ruki oli ollut, se oli kaunista (jaaha, en yhtään kai sitten ole liikakäyttänyt tuotakaan sanaa :D). Se, että miten kaiken voikin menetettää, tulee tästä niin vahvasti esille.

Tuo loppu ja tän nimi. Tuhkaa hangella, se on samalla todella kaunis, ihan hirvittävän kaunis, mutta samalla osa tämän ficin suoruutta, tosiasioiden kaunistelemattomuutta. Tuo viimeinen lause oli hyvin koskettava ja lopetti tämän upeasti. Tuo pyyntö, sekin oli niin koskettava ja samalla lohduton.

Aaaa, mä en pysty kirjottamaan oikein hyvää kommenttia (tää on ihan tajuttoman sekainen ja weird :<) vaikka tää sellasia todella ansaitsis, en ollenkaan, mulla käy aina niin kun mä luen jotain koskettavaa (ja en yhtään ole siis liikakäyttänyt sanoja kaunis, koskettava ja lohduton, mutta ne oikeastaan kuvaa tätä täysin). Mutta, siis, pointti mulla oli, että sen minkä tää ehkä sellaisissa ultimatesuunnitelluissa sanankäänteissään ja sanojen hiotussa kikkailussa menettää, tää korvaa sen moninkertaisesti tunteella. Tää oli todella, todella hieno ja vaikuttava lukukokemus. Kiitos.

Avatar
SaseKo
Taustalaulaja
 
Viestit: 465
Liittynyt: La Helmi 07, 2009 11:24 am
Paikkakunta: Kuusamo

Re: Tuhkaa hangella (Ruki, angst, pg)

ViestiKirjoittaja Coba » Ti Elo 11, 2009 12:47 pm

Mä huomasin sulta taas uuden ficin. Ja arvasin angstin perusteella mihin kaikkeen tämä liittyy.

aluksi mun on pakko heittää tähän jopa yksi virhe jonka huomasin

akumu kirjoitti:Muutamat leijonepehmolelut ympärilläni


Olisiko leijonapehmolelut ?

Muuten teksti on , kuten ennenkin mielestäni täysin virheetöntä, puhdasta ja harmoonista. Sä kehityt edelleen kirjoittajana, niinkuin tuo vuoden girugamesh jo paljastaakin. Sä kehityt siihen suuntaan etää joka kerta kun avaan kirjoittamasi ficin , mun sisällä tuntuu hyvältä ja lämpimältä. Onnelliselta , että saan ja onnistun taas eläytymään edes johonkin entiseen malliin , vaikkei mikään muu enää onnistukaan samalla tavalla.

Tähän ficciin sä olet onnistunut vangitsemaan sen jonkin , joka saa mut jälleen tärisemään ja tuntemaan kyyneleet poskillani. Tämä ei ollut omalla tavallaan onneton , kukaan ei kuollut ficin aikana , kukaan ei sanonut pahaa sanaa eikä kukaan hylännyt välittömästi ketään. Mutta kukaan ei myöskään ollut tukena , ei lohduttamassa kun sitä kaipasi , kuvailut viittasivat lähes hetkittäin onnettomuuteen ja itsesääliin ja ahdistavuuteen. Osasin niin hiton hyvin eläytyä toisen tuskaan , istuessaan sisällä itkemässä ja kaipaamassa jotakuta , tuijottaessaan puhelimen näyttöä ja toivoen että se tietty ihminen soittaa. Tuossa kohdassa mulle tuli mieleen sinä .

Kuvailut olivat osuneet tässä ficissä niin hyvin kohdalleen että äää , tekisi mieli juuri nyt hypätä turun junaan ja tulla halaamaan sua vain senkin takia ! ;______; sä tyttö osaat kirjoittaa ja saan taas niitä paljon puhuttuja alemmuuskomplekseja tämän takia ! Alku oli mielestäni ihana , kun toinen pohti mitä suru on . Puhuttiin kaipauksesta ja ikävästä , kaikesta siitä joka piinaa munkin mieltäni päivittäin. Taas yksi sun kirjoittama ficci johon osaan samaistua 100 prosenttisesti.

Tunsin sääliväni Rukia teksin joka kohdassa. Herraisä , tuolla se istuu yksin sairautensa kanssa , kukaan ei ole turvana eikä auttamassa. Kukaan ei ole lohduttamassa, silittämässä niskaa ja kuiskailemassa että kyllä kaikki vielä järjestyy , vaikkei järjestyisikään. Niin vain kuuluu sanoa pahassa tilanteessa ja se auttaa yllättävän hyvin. Se miten mies kaipasi kissaansa tuolla hetkellä, oli tosi liikuttavaa. Muistan itse miten maassa olin kun meidän ensimmäinen koira mentiin lopettamaan. En halunnut hyvästellä sitä , mä en uskonut että se oikeasti olisi lähdössä. Enkä mä halunnut puhua faijalle moneen viikkoon koska olin niin vihainen siitä että sen piti viedä Roope mun luota pois.

akumu kirjoitti:”Okaasan, haluaisin nähdä auringon. Veisitkö minut ulos?”


Oli niin lähellä etten alkanut hakata päätäni seinään lopussa. Loppu , niin täydellinen ja koskettava. Toi lause saa mut tärisemään ja painamaan pään polviin. Jos joku kysyisi multa noin , mä tekisin sen , oli se kuka hyvänsä ja oli se tehnyt mulle mitne paskasti tahansa. Koska viimeinen palvelus ja kaikki .... aa mä en kestä .

Kiitos rakas tästä ficistä. Sä kehityt koko aika ja huomaa että sä olet pannut sisintäsi tähän ficciin. Kiitos ♥
Lie to me, lie.

Avatar
Coba
Teknikko
 
Viestit: 111
Liittynyt: La Syys 27, 2008 7:14 pm
Paikkakunta: Järvenpää

Re: Tuhkaa hangella (Ruki, angst, pg)

ViestiKirjoittaja akumu » Ke Elo 12, 2009 8:57 am

SaseKo: Kiitos kommentistasi todella, todella paljon.

Hei, ei se mitään haittaa. Tietenkin sulla on oikeus kysyä, jos se asia sua kerran mietityttää ! Ehkä taisin olla hieman ilkeän kuuloinen siinä viestissäni, mutta toivon kuitenkin, että ymmärrät. Mulla tosiaankin on ollut vaikeaa nyt eikä oo mikään paljonkaan innostanut. Lupaan kommentoida sitä ficciäsi mahdollisimman pian, jookos ?

Sulla soi Musea, kun luit tätä, mulla soi Gazea, kun kirjoitin tätä. Mulla oli vaikeuksia saada tästä edes tällaista tekstiä, koska tosiaankin: ahdistus oli pahimmillaan ja Jasmine Youn kuolema aiheutti mulle paskan fiiliksen sitten kokonaisuudessaan. Jossain luki, että Jasmine kuoli syöpään, ja ajattelin, että voisin itsekin kirjoittaa jotain sellaista. Tietenkin on edelleen jokaisen lukijan päätäntävallan alla, että mikä sairaus Rukilla olisi tässä voinut olla. Kuvailua en paljonkaan siihen kellonaikaan ja sellaisessa tunnetilassa miettinyt, kunhan vain kirjoitin.

Tää itse teksti, kuvailu, oli hyvin kaunista. Kaikki natsasi tosi kauniisti yhteen, esimerkiksi tietty viaton lapsenomaisuus, siniset lakanat, leijonapehmolelut, ne oli niin koskettavia.


Mä oon ite ollut ihan samanlainen kuin Ruki tässä. Mulla on siniset lakanat, leijonapehmoleluja ja kännykkä vaan hohkaa hiljaisuudellaan. Tässä on siis jotain, mikä liittyy muhun. Ite oon ollut myös vakavasti sairas, mutten tällä tavalla. Sairas oon ollut, lähellä on ollu kuolema ja that's it. Sellaista on elämä, mutta kiitos kehuistasi todella paljon.

Tuo loppu ja tän nimi. Tuhkaa hangella, se on samalla todella kaunis, ihan hirvittävän kaunis, mutta samalla osa tämän ficin suoruutta, tosiasioiden kaunistelemattomuutta. Tuo viimeinen lause oli hyvin koskettava ja lopetti tämän upeasti. Tuo pyyntö, sekin oli niin koskettava ja samalla lohduton.


Melkein aloin itkee, kun luin noi sun sanat. Oikeesti, kiitos niin paljon, kun jaksoit väsätä mulle kommentin, eikä se todellakaan ollut mikään outo tai sekava. Arvostan sitä, että jaksoit kirjoittaa tuollaisen kommentin. Ja kyllä, Tuhkaa hangella on ihana nimi, mutta voisinkin muokata alkutietoihin, että se on eräästä biisistä. Mutta kuitenkin, kiitos kommentistasi todella paljon ! Ihanaa, että luit tämän, merkisti mulle paljon ♥

Coba: Kiitos kommentistasi myös todella paljon.

Kiitos myös tuosta virheen huomauttamisesta, korjasin sen saman tien tonne tekstiin, kun lukaisin kommenttisi eilen läpi.

Mä huomaan ite kehittyväni melko paljon, mutten tiiä yhtään mihin suuntaan. Jos vertaa tätä ja vaikka vähän vanhempaa tekstiä multa, saattaa tosiaankin huomata jotain muutosta. Mutten todellakaan oo ansainnut tuota Vuoden girugamesh -palkintoa, täällä Lafissa on varmasti moni muu, joka sen olisi ansainnut. Mutta arvostan sitä, että jotkut jaksaa sanoa mulle, miten hyvään suuntaan kehityn tai että todellakin oon ton palkinnon arvoinen. Oon silti kiitollinen ylläpidolle tästä erityismaininnasta, kiitos myös heille. Se Lafigaalavideo, missä jaettiin tämä, niin se antoi mulle pientä motivaatiota kirjoittamiseen. Nytpähän tiedätte.

Osasin niin hiton hyvin eläytyä toisen tuskaan , istuessaan sisällä itkemässä ja kaipaamassa jotakuta , tuijottaessaan puhelimen näyttöä ja toivoen että se tietty ihminen soittaa. Tuossa kohdassa mulle tuli mieleen sinä .


Saatan tietää syyn, miksi sulle tulee siitä mielikuvasta mä mieleen...

Kuvailut olivat osuneet tässä ficissä niin hyvin kohdalleen että äää , tekisi mieli juuri nyt hypätä turun junaan ja tulla halaamaan sua vain senkin takia ! ;______; sä tyttö osaat kirjoittaa ja saan taas niitä paljon puhuttuja alemmuuskomplekseja tämän takia !


Ääää voi helvetti noita teijän kehuja, oikeesti ; ___ ; Ja olis ihan jees, jos voisit hypätä Turun junaan ja tulla tänne, olis ihan hiton jees. Pääsisin purkamaan itteäni. Mutta niin kuin sä myös tiiät, kirjoittaminen on mulle myös yksi tapa purkaa tätä niin sanottua pahaa oloa ja ahdistusta, vaikkei se loppupeleissä kauheasti auta. Eikä mitään alemmuuskomplekseja, tyttönen ! Itse osaat kirjoittaa paremmin kuin mä !

Kiitos rakas tästä ficistä. Sä kehityt koko aika ja huomaa että sä olet pannut sisintäsi tähän ficciin. Kiitos ♥


Hyvä, että joku huoma, että oon tosiaankin kirjoittanut muutamia kohtia itsestäni. Kiitos sulle kehuista ja yleisesti koko kommentistasi, muru. Kiitos tosi paljon, kommenttisi sai mut hyvälle mielelle ♥
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Tuhkaa hangella (Ruki, angst, pg)

ViestiKirjoittaja Jemmi » Ke Elo 12, 2009 1:03 pm

Miten taman nyt alottaisi. Ma avasin taman nimen, Rukin ja kirjoittajan perusteella. Angst genrena ei liikuttanut mua suuntaan eika toiseen - tarkoittaen siis sita, etta se ei houkuttanut mua puoleensa, eika myoskaan karkottanut luotaan. Jos suot anteeks, mua pisti silmaan kaikkein ensimmaiseks se, etta Jasmine You on kuollut - ma en aktiivisesti seuraile Jamea joten en ole sielta asiasta lukenut, enka ollut siihen muuallakaan tormannyt. Tuli haikea olo ja vaihdoin biisin iPodista valittomasti surullisempaan. On se kumma, miten joku, josta koskaan ei ole pitanyt tai jota ei ole sen kummemmin kunnioittanut, voi kuolemallaan koskettaa mua niin syvasti. Tulee mieleen, kuinka ma itkin, kun mun koululainen poika kuoli kesakuussa. En tuntenu sita, en tiennyt nimea, enka sita milta naytti, mutta surin. Nain niin monta surullista ja itkevaa kasvoa koulussa sina samaisena paivana. Viela urheilufestivaalipaivana. No, tallainen alkupuhe - lahtokohdat ficin lukemiselle.

Nyt, tan tekstin luettuani, mun kurkkua taitaa hieman kuristaa. Vaikka Rukin tilanne ei tiettavasti ole talla hetkella tallainen, myotatunto on aivan hillittoman suuri. Kamalaa ajatella, etta mita sita tekisi, jos Rukille kavisi oikeasti, vai mita ? Se olis asia, jonka sisaistaminen veisi paljon elamanvoimaa. Ja tassa ficissa ma pystyin samaistumaan Rukiin joissain osin hyvin. Muutamilla kriittisilla erotuksilla ma loysin tasta tekstista itseni. Lahinna tuntemukset koskettaa myos mua itseani. Kuten se, kuinka kovasti Rukia kosketti sen kissan kuolema - ma olen itkenyt mun rakkaan koiran kuolemaa jo useita kertoja, liian useita, kun otetaan huomioon, etta mun koira _ei ole_ edes kuollut, vaan elaa yha ja on suhteellisen terve. Mutta nain ma tiedan, kuinka se Rukia suretti. Elaimeen on helppo luoda koko elin-ian kestava side. Hm, taidan poiketa aiheesta vahan valia.

Yksi ihailtava piirre tassa ficissa oli se, etta Ruki ei yrittanyt esittaa pirteaa ja positiivista. Ruki tiesi ja hyvaksyi, ettei tulisi selviamaan, eika kieltanyt totuutta. Masentuneelta se myos vaikutti - havahduin tuossa lopussa, kun Ruki pyysi aidiltaan, etta saisi nahda viela auringon. Ymmarran tan pyynnon hyvin. Mita sita muutakaan pyytamaan, kun ystavat on hadan hetkella hylanneet, eika poikaystavakaan ole enaa sita. Tuli pieni kysymys mieleen, etta mahtoiki se poikaystava jattaa Rukin - ja jos jatti, jattiko se Rukin nimenomaan taman sairauden takia/aikana ? Vai jattiko Ruki taman sairauden takia tjsp... Tietenkin voi olla, etta ero oli tapahtunut jo ennen sairautta. Ymmartaisin kaipuun ehka siina tilanteessa kaikkein parhaiten. En voi kuin pudistella paatani - en sois itse kenellekaan tallaista kohtaloa. Tosin jotenkin oma kohtalo tuntuu juuri tallaiselta... niilla eroavaisuuksilla tietenkin.

Sun kirjoitustyyli on tassakin ficissa sulle ominainen. Jotkin sanavalinnat tekee teksista niin kaunistelematonta, ja sellainen tyyli sopii tamankaltaiseen aiheeseen kuin nappi silmaan. Etenkin, kun on kyseessa ilmeisesti nuori, teini-ikainen Ruki ( vai onko herra tassa jo aikuinen ? ), ja teksti on minakertojan nakokulmasta. Toisinsanoen, Ruki itse ei kaunistele asiaa lainkaan, kuten varmasti ei kukaan muukaan tekisi tuollaisessa tilanteessa. Tai ma en tekisi ainakaan. Lisaksi pidan arkisista yksityiskohdista: lakanoista, kannykan taustakuvasta, leijonapehmoleluista, nuoruuden typeryyksista. Myos karut tosiasiat uppoavat, esimerkkina nyt hiustenlahto ja ihon korppuuntuminen. Tulee mieleen, etta ma en tietaisi ollenkaan, kuinka pitaisi kayttaytya tallaisen ihmisen seurassa. En osaisi varmaankaan tehda mitaan. Tiesitkos, etta tama ficci heratti mussa ehka tuhansia erilaisia kysymyksia aiheesta kuolema ? :)

Kaikessa karuudessaan, kaikessa aiheen paskamaisuudessaan - ma pidin tasta ficista. Tasta tuli aika sanaton fiilis, enka osaa hymyilla edes telkkarin hauskoille jutuille juuri nyt. Kun lisataan tahan ficciin Rentrer en soin biisi Binetsu shita de shinjitsu fdgfks - vai miten menikaan, en koskaan opi tuota nimihirviota ulkoa - paanpainamisfiilis on taattu. Ma en tieda, onko taa fiilis niin voimakas sen takia, etta kirjoitit nimenomaan Rukista, etka esimerkiksi Uruhasta, mutta... niin. Jasmine You kummittelee taustalla, vaikka se ei toisaalta liitykaan itse tekstin sisaltoon. Silti ma jotenkin liitan sen tahan ficciin. Tasta tekstista niin vain paistaa se Jasmine Youn poismeno - en sieda ajatusta, etta Rukille kavisi niin.

Oon jauhanut paskaa tassa tan kommentin aikana, pahoittelen sita. En vain osannut, kun fiilis on mita on. Sanon vain viela, etta pidin tasta hirveasti ja sanon, etta olet lahjakas kirjoittamaan. Ja arvostan sita, etta kirjoitat juuri Rukista tallaista tekstia. Kiitos tasta ficista siis - vaikka en osannutkaan kommentoida tata sellaisena tekstina, vaan enemmankin tunteena.

Kiitos ♥


あの日の二人の泣は
今でも輝いているかな?
二度とは戻れないけれど
もう二度と離れない約束しよう


ava by candy_horror @ lj

Jemmi
Teknikko
 
Viestit: 202
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:47 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Tuhkaa hangella (Ruki, angst, pg)

ViestiKirjoittaja akumu » To Elo 13, 2009 8:48 am

Jemmi: Kiitos kommentistasi !

Musta on jotenkin tavattoman hienoa, jos tää teksti on koskettanut sua jotenkin. Itse mietin hiton kauan tuota Jasmine Youn kuolemaa, eikä tullut parempi mieli, kun samaiseen aikaan kuuntelin kaikkia hitaita biisejä mp3:esta. Tällä ei periaatteessa edes oo mitään ideaa, kunhan vain jotain kirjoittelin viiden aikaan aamulla, kun en saanut unta. Tuntuu niin haikeelta edes miettiä, millainen teksti tästä loppujen lopuksi tuli. Luin tän ite muutaman kerran läpi ja itku meinasi tulla kyllä. Ei siksi, että tää olis ollut mun mielestä jotenkin hyvä tai koskettava - vaan siksi, että _mä_ oon ite ollut joskus todella vakavasti sairas. Mä näin Rukin tilalla itseni, vaikken kirjoittaessani ollut ajatellut sitä sen enempää.

Koska mä oon pieni ja heikko ihminen, jotenkin eristäytynyt, ollut tietenkin sairas ja istunut sinisten lakanien ympäröimänä omassa sängyssäni odottaen, että joku soittaisi mulle. Ja myös ne leijonapehmolelut, niin mulle ominaista tavaraa, ettei mitään rajaa. Okei, se siitä höpinästä.

Miksi esittää positiivista ja pirteää, kun tietää, että kuolee pian ? Tietenkin joillekin se iloisuus on tapa ottaa kaikki irti siitä elämästä, jota on vielä jäljellä. Mä en vaan saanut kirjoitettua Rukista sellaista pirteää persoonaa, se tiesi, mitä tapahtuu, eikä halunnut sen kummemmin sivuuttaa niitä tietoja. Ja siitä poikaystävästä, sen voi ihan itse päättää, miten heidän suhteensa oli mennyt huonompaan suuntaan ja johtanut lopulta eroamiseen. Itse ajattelin sen kuitenkin niin, että Ruki tosiaankin jätti tuon Masanobun siitä syystä, ettei halunnut tämän kärsivän Rukin paskasta olemuksesta / kunnosta.

Ihanaa, että tykkäsit tästä kuitenkin, vaikka olikin karu ja tässä kaikki oli juuri niin kaunistelematonta niin kuin sanoit. Mä en vaan tykkää kirjoittaa kiertoilmauksia, ne ei oo sitä mua. Ja voin kyllä sanoa, että tää teksti ei todellakaan oo ihan parasta mua, jokaisella tietenkin mielipiteensä, mutta oon niin varma, että mulla on teidän mielestä parempia ( hmm, ehkä, ehkä ei ) tekstejä. Mutta ihanaa, että tää kelpas tämmösenään ja aiheutti juuri tuollaisen tunnetilan teillekin, itse olin tosi hajalla tän kirjoittamisen jälkeen. Angst mikä angst, no can do.

- en sieda ajatusta, etta Rukille kavisi niin.


Et oo ainoo, jos Rukille kävisi näin, mä masentuisin paaaaljon enemmän.

Mutta kiitos ihan hemmetin ihanasta kommentistasi. Sun kommentti ei ollut täyttä paskaa ollenkaan, mun vastauskommentti kusee ihan kiitettävästi nyt. Mut suuri kiitos, että luit ja kommentoit. Se toi mulle hyvän mielen ♥
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Tuhkaa hangella (Ruki, angst, pg)

ViestiKirjoittaja Korona » La Elo 15, 2009 11:50 am

Mun ei pitänyt lukea yhtään, ei yhtään angstia, ja silti mä löydän itteni lukemassa tätä. Ja enkä voi sanoa oikein muuta kuin, että kiitos ja anteeksi, tästä kommentista tulee sekava ja epäselvä.

Pisteet otsikosta. Jostain syystä olen alkanut karttamaan huonosti nimettyjä ficcejä, mutta tämä suorastaan itki huomioni perään - ja, no, tässä ollaan, vaikka mun piti pysyä erossa angstficeistä. Tekstiä lukiessani olin kuitenkin kääntänyt jo otsikon hieman huonoksi vaihtoehdoksi, sillä en löytänyt oikein sitä punaista lankaa, joka olisi yhdistänyt otsikon ja ficin toisiinsa, mutta viimeisten virkeitten jälkeen huusin pääni sisällä hallelujaa. En voi kuin nostella hattua neidille siellä ruudun toisella puolella, hyvä otsikko on aina iloittava aihe - en itse koskaan keksi mitään hyviä nimiä.

Ficci kosketti mua oikeastaan aika paljon. Yllätyin, miten paljon nielin kyyneliä, vaikka en yleensä nykyään itke millekään. Tässä oli kai niin paljon elementtejä mun omasta elämästä (mun kaksoiveljellä oli syöpä, pikkusiskolla myös, että niin. Mukava katsella vierestä, kun rakkaimat ihmiset elämästä kuihtuu olemattomiin). Siinä vaiheessa, kun mainittiin tuppoina lähtevät hiukset, olin niin herkissä tunnelmissa, että meinasin laittaa koko ficin pois ja odottaa, kunnes saisin itkemättä luettua koko tekstin loppuun. Olen aika ylpeä, että ylipäätään kirjoitan tällä hetkellä kommentia juuri tähän ficciin. Syöpä on yksi kirosana ja kirous.

Mutta, asiasta kolmanteen. Olen vähän niillä vaiheilla, pidinkö tuosta "entinen poikaystävä" -osiosta. Tämä olisi luultavasti toiminut parituksettomana, mutta toisaalta ficci olisi ollut astetta tyhjempi ilman. Ehkä se sekoitti vähän enemmän omaa mielikuvaani ficistä, vaikka olitkin maininnut ficin tiedoissa, että tässä on jonkinnäköinen paritus. En osaa kuitenkaan vieläkään päättää, pidinkö siitä vai en, joten ehkä lopetan turhan pälättämisen tähän paikkaan. :')

Pidin kirjoitustavastasi, vaikka välillä tuntui kuin olisit pitänyt lukijaa jotenkin tyhmänä. Tai, tällä tarkoitan sitä, että välillä teksti oli vähän liian suoraa, enkä saanut oikeastaan itse ajatella, että miksi ja mitä. Oikeastaan pidin siitä, mutta toisaalta olisin kaivannut pientä kielellä kikkailua. Suomenkieli on kuitenkin loppujen lopuksi ihan hlvetin hieno kieli, kauniskin, ja sitä voi käyttää niin monella tavalla. En kuitenkaan laske tuota suoraankertomista niin kamalaksi asiaksi, joten ei se laske pisteitä tästä ficistä yhtään minnekään. Kunhan puhun taas joutavia.

Ai niin, ennen kuin unohdan, olihan mulla yksi quotettava kohta.

”Okaasan, haluaisin nähdä auringon. Veisitkö minut ulos?”

En mä muuta kuin, että ehkä kaunempia kohtia koko ficistä. Jotenkin koko repliikki vaikuttaa Rukin suusta niin luovuttaneelta ja melankoliselta. Ja siksi ehkä rakastan sitä.

No, mutta kiitos ja anteeksi. En saa itsestäni enää yhtään enempää tekstiä irti, joten kai tämä kommentti riittänee? Anteeksi pienestä kritiikin tynkäsestä, pidin kyllä ficistä ja paljon, mutta koin tarpeelliseksi kertoa vähän kaiken, mitä mietin ficistä kokonaisuutena. Kiitos kuitenkin ihanasta, tunteita herättävästä ja herkästä ficistä, tulen lukemaan tämän vielä monta kertaa tämänkin jälkeen.
test, one, two, three - anything but that.

Avatar
Korona
Bändäri
 
Viestit: 41
Liittynyt: Pe Elo 15, 2008 12:56 pm
Paikkakunta: Joensuu

Re: Tuhkaa hangella (Ruki, angst, pg)

ViestiKirjoittaja razuberii » La Elo 15, 2009 12:16 pm

Mun on jo monta päivää pitänyt lukea tää ficci, mutta jotenkin angsti ei ole iskenyt kamalasti, ihan vain sen takia, etten taas ryhdy ajattelemaan liikaa asioita, joita mun ei pitäisi ajatella. Nyt kuitenkin, kun koen itseni sen verran vahvaksi, ehkä väärä ilmaus, niin päätin lukea tämän, koska tää on huudellut mun nimeä tosta listauksesta tosiaan monta päivää.

Ensiksi voisin sanoa, että tuo nimi oli tosi kaunis, ajattelin aluksi, että tämä voisi olla sellainen talvinen, herkkä ficci. Ruki sopi tähän mainiosti, en olisi voinut kuvitella muita tähän, ja jotenkin en lainkaan yllättynyt kun otsikossakin jo luki "Ruki". Osaat vain kirjottaa niin hyvin hänestä, se varmaankin johtuu siitä, että arvostat ja ihailet häntä niin paljon. Mutta kuitenkin, hahmovalinnasta propsit tosiaan. Ja tuo Masanobu myös-- tykkään jotenkin mielikuvasta, jossa Ruki ja hän seurustelevat...

Hmm, tykkään kirjoitustyylistäsi. Pitkään aikaan en ole jostain syystä lukenut mitään sun tekstejä, harmittelen sitä nyt, koska oikeasti sun kirjoituksia on viihdyttävä ja miellyttävä lukea. Teksti etenee hyvin, ja tapahtumat ei kulje eteenpäin liian nopeasti eikä liian hitaasti. Myös kuvailut ja vertauskuvat ovat nättejä. Sain tätä lukiessani tapahtumat pyörimään mielessäni aidon tuntuisesti, musta se on aika tärkeä asia ficcejä lukiessa, koska jokaisessa ficissä ei niin todellakaan käy. Itse koen tuon seikan sellaiseksi, mistä tunnistan hyvät ficit.

Ruki oli tässä aika ressukka. Mun teki koko ajan mieli mennä jotenkin lohduttamaan sitä, mennä sanomaan sille jotain asioita, joista se saisi lisää itsevarmuutta, lisää elämänhalua ja jotta se vahvistuisi. Itse myös ajattelin heti, että hänellä on syöpä, ja niin kuin tuossa lopussakin kuvailit, hiuksia lähti tuppoina. Mulle on itselleni kamalan vaikea kuvitella ketään sairastamassa syöpää, ehkä juuri sen takia, että kun hiuksia lähtee, niin tietysti ulkonäkö muuttuu. Se ei ole asia, jota jotenkin karttaisin tai jota ajattelisin pahalla, se vain on sellainen juttu, mitä en hetkessä saa päähäni. Esimerkiksi nyt, Rukilta lähtee hiuksia, hän sairastaa syöpää- en osaa kuvitella Rukia kaljuna. Ok, kuitenkin.

”Okaasan, haluaisin nähdä auringon. Veisitkö minut ulos?”


Musta, niin kuin monesta muustakin tämän ficin kommentoijasta, tuo lause oli tosi kaunis. Se sopi tuohon loppuun, se oli hurjan herkkä ja näin. Ihana. Ja muutenkin tuo loppu oli nätti.

Tykkäsin tästä, eikä tää mun mielestä ollut liian lyhyt, musta tässä oli sopivasti asiaa ja huomasi, että todella kirjoitit tän suoraan sydämestäsi. Kiitos, tää oli ihana ♥
so addictive ( you )

Avatar
razuberii
Roudari
 
Viestit: 94
Liittynyt: To Elo 14, 2008 8:02 pm
Paikkakunta: Leppävaara

Re: Tuhkaa hangella (Ruki, angst, pg)

ViestiKirjoittaja akumu » To Elo 20, 2009 7:56 pm

Korona: Kiitos sullekin kommentistasi.

Kommenttisi ei todellakaan ollut yhtään epäselvä, se oli tosi ihana ja ihanaa, että sanoit rehellisen mielipiteesi. Ja arvostan myös sitä, että luit tän, vaikkei sun pitänyt lukea angstia. Tää tosiaankin on vähän liiankin angstinen ja mulle henk. kohtaisesti tärkeä niin oli pakko kirjoittaa tämmöinen oneshot kerrankin. Koska, jos kerran vielä toistan itseäni, tohon Rukin tilalle pystyy niin helposti kuvittelemaan mut, koska oon ite ollut melko samanlaisessa tilanteessa. Mulla ei sentään oo ollut mitään syöpää / aivokasvainta niin hiuksia ei lähtenyt. Mutta vakavasti sairas oon ollut ja sen kokeminen viime vuoden pääsiäislomalla sattui muhun henkisesti että fyysisesti.

Nimestä saatte kiittää tosiaankin Happoradiota, se bändi saa aikaan mitä ihmeellisimpiä ficci-ideoita mun päässäni. Mä tykkään ite tosta biisistä, missä toi Tuhkaa hangella kohta mainitaan niin ajattelin, että haluaisin yhdistää sen jotenkin mun omaan ficciini taikka sitten ehdottaa jollekin toiselle tätä nimeä.

(mun kaksoiveljellä oli syöpä, pikkusiskolla myös, että niin. Mukava katsella vierestä, kun rakkaimat ihmiset elämästä kuihtuu olemattomiin)


Mä vihaan takertua tämmöisiin yksityisiin asioihin, mutta otan osaa, oikeesti. Mä en tiiä, mitä siskolles ja veljelles on tän tilanteen jälkeen tapahtunut niin en voi muuta sanoa kuin, että toivon, että kaikki on nyt hyvin. Ja arvostus sun kommenttias kohtaan nousee aste asteelta enemmän. Kiitos oikeesti ihan hirveesti, että vaivauduit lukemaan tän, vaikka se koskettikin sua henkilökohtaisesti paljon.

Pidin kirjoitustavastasi, vaikka välillä tuntui kuin olisit pitänyt lukijaa jotenkin tyhmänä.


En mä kuitenkaan lukijaa pidä tyhmänä ! Mutta tosiaankin, mä en vaan ite tykkää mitenkään erityisemmin kiertoilmauksista, toi ns suora puhe / esitys on se, josta tykkään ite tosi paljon niin halusin muodostaa ficin, missä kaikki on vähän niin kuin ajateltu lukijan puolesta. Saatte kuitenkin ite päättää, mikä sairaus Rukilla oli, viittaan kaikilla tunnuksilla kyllä syöpään.

Kiitos sulle, eikä sun todellakaan tartte pyytää anteeksi ♥

Razuberii: Kiitos sullekin, hun.

Mäkin ite ajattelin vähän tähän semmoista talvista tunnelmaa, koska toi nimikin vähän viittaa siihen. Rukihan tossa lopussa ajatteli, että tulee olemaan pelkkää tuhkaa hangella niin tuskimpa silloin ihan kesä olisi ollut. Tai no--- lukijan vapaus jälleen kerran päättää vuodenaika ton sairauksen lisäksi. Eli ei tää siinä mielessä mitenkään niin erityisen suorasukainen ollut, olihan tässä joitain hieman salaperäisempiä vivahteita, toivottavasti te nyt ootte kuitenkin tykänneet tästä, kommenteistanne päätellen tää oneshot on koskettanut jokaista lukijaa jollakin tasolla.

Osaat vain kirjottaa niin hyvin hänestä, se varmaankin johtuu siitä, että arvostat ja ihailet häntä niin paljon.


Mä kirjoitan nykyään melkeimpä pelkästään Rukista ja/tai Reitasta tai yleisesti ottaen Gazetosta. Mä en osaa kirjoittaa omasta mielestäni mistään muusta fandomista mitenkään erityisen hyvin. Gazette nyt vaan sattuu olee mun lempibändi ja oon enemmän paneutunut näihin herroihin ja muutenkin - yleisesti ottaen näistä herroista on niin helppoa kirjoittaa. Ja juuri, kuten sanoitkin, mä arvostan ja ihailen Rukia niin paljon, että mun on pakko kirjoittaa siitä.

Hmm, tykkään kirjoitustyylistäsi. Pitkään aikaan en ole jostain syystä lukenut mitään sun tekstejä, harmittelen sitä nyt, koska oikeasti sun kirjoituksia on viihdyttävä ja miellyttävä lukea.


Aww, kiitos tosi paljon sanoistas, ne sai mut hymyilemään !

Kiitos kommentistasi muutenkin todella paljon, arvostan sitä, että jaksoit lukea ja kommentoida tätä. Kiitos ♥


Ja kiitos myös kaikille muillekin lukijoille, koska te tosiaankin ymmärrätte, että oon kirjoittanut tän tekstin kokonaan suoraan mun sydämestäni ja siksi, koska oon ollut melkein samanlaisessa tilanteessa kuin Ruki. Itelläni vain oli aivokalvontulehdus, flunssa, kuumetta, kurkkukipua sekä oksennustauti ja uskoin tosiaankin, että pian mä kuolen. Eli, suuri kiitos oikeesti ♥

( Ja kyllä, jos joku ei tiennyt niin pahanlaatuinen aivokalvontulehdus on ihmishengelle vaarallinen. )
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Tuhkaa hangella ( Ruki, angst, pg )

ViestiKirjoittaja Avalyn » To Joulu 24, 2009 3:47 pm

Välttelen yleensä melko tarkasti ficcejä, joiden genreistä löytyy angst, ja sitäkin tiiviimmin niitä, joissa on pieninkin viittaus kuolemaan, koska kuoleman ajattelemisesta tulee aina niin ahdistunut olo. Tulin kuitenkin napanneeksi ficcisi kommenttikampanjan kautta sen kummemmin alkutietoja vilkaisematta enkä voi sanoa, että varsinaisesti katuisin, vaikka minulla onkin nyt vähän epämiellyttävä olo. Tämän ficin tunnelma tarttuu turhankin herkästi, varsinkin, kun taustalla soi ehkä maailman angstisin joululaulu (Merryn Fuyu no Castanet). Toisaalta kyllähän jouluun kuuluu tietty herkistyminen, joten eiköhän tämä sikäli ole ihan sopivaa luettavaa jopa jouluaattona.

Minusta oli vähän hassua, että lukemisen jälkeen olin jo täysin unohtanut, että tässä oli eräänlainen paritus. Rukin surullinen ajatusmaailma kietoutui ympärilleni siihen tyyliin, että aloin pitää tätä täysin parituksettomana fanfictionina. Vasta äsken alkutietoja uudestaan vilkaistessani huomasin, että ai niin, tässä oli tosiaan se parituskin. :D Jotenkin tätä oli niin helppoa lukea vain kuvauksena Rukin ajatuksista ja ajatella tuo rakastettu sen tarkemmin nimeämättömäksi henkilöksi. Tästä syystä tuo Masanobu Ando (jota en edes tunne, kun en ole nähnyt Battle Royalea) jäi ainakin itselleni pelkäksi maininnaksi alkutiedoissa.

Vaikka tämä oli lyhyt ja sujuvasti kirjoitettu ficci, tämän lukeminen oli suhteellisen raskasta henkisesti. Useammassa kuin yhdessä kohdassa tuli sellainen epämääräinen tuttuuden tunne, ikään kuin muistuma siitä, että noin olen itsekin joskus tuntenut/ajatellut. Se oli tunteena melkoisen jännä, koska en muista juurikaan ajatelleeni samoin kuin Ruki tässä. En ole surrut kuolleiden lemmikkien perään tai pyytänyt äitiä viemään itseäni ulos aurinkoon tai mitään sellaista, mutta silti se epämääräinen tuttuuden tunne oli ja pysyi. Kaipa on sitten niin, että tämän tekstin perimmäinen tunnetila, suru, puhuu lukijalle huolimatta siitä, ettei hän ole ollut surullinen samoista syistä kuin päähenkilö. Ehkä riittää, että joskus on tullut oltua surullinen, kuten kaikki ovat oletettavasti olleet...

Yhteen asiaan tässä ficissä minun oli kuitenkin hankalaa samaistua, ja se oli tuo Rukin kuolleeseen kissaansa kohdistama ikävä. Tämä saattaa johtua siitä, että en ole koskaan menettänyt lemmikkiä enkä ole mitenkään kamalan kiintynyt nykyiseen lemmikkiimme. En siis uskalla mennä väittämään, että joku ei voisi masentua lemmikkinsä kuolemasta niin paljon kuin Ruki tässä. Olen sitä paitsi kuullut monestikin, että joillekin ihmisille lemmikeistä muodostuu vuosien saatossa yhtä läheisiä kuin ihmiskavereista, ja nimitetäänhän koiraakin ihmisen parhaaksi ystäväksi. Omalta osaltani Kouta käsittelevä kohta meni kuitenkin tunnetasolla valitettavasti vähän ohi kenties juuri tuon omakohtaisen kokemuksen puutteen vuoksi.

Ai niin, luulen bonganneeni yhden pikkuruisen typon:

Hänen sanansa, kosketuksensa, koko se olemus saa minua ikävöimään häntä aina vain enemmän ja enemmän.


Minut?

Sairauteen, erityisesti syöpään, kuoleminen on ficcimaailmassa melkoinen klisee, mutta onneksi tässä ei menty ihan siihen menehtymisvaiheeseen asti. Tässä tuo Rukin sairaus tuntui sitä paitsi olevan vain yksi syy siihen, ettei Ruki ollut onnellinen. Lemmikin menettäminen ja rakkaan kaipuu tuntuivat olevan melkein suurempia syitä hänen suruunsa, ja koska Ruki oli jo muutenkin onneton, ei kuolema tuntunut olevan enää niinkään paha asia. Jollain tasolla Ruki oli ilmeisesti jo hyväksynyt sen, että elämä on loppusuoralla. Kyllä hän selvästi haluaisi elää vielä pidempään, mutta toisaalta kun hänen elämänsä oli niin surun täyttämää, niin ei kuolema tuntunut yhtä suurelta itkun aiheelta hänelle kuin se olisi onnellisemmalle ihmiselle. Tai näin minä ainakin tämän asian tulkitsin...

Tekstin tasolta voisin nostaa esiin muutaman jutun. Ensinnäkin retorinen kysymys on tehokas aloituskeino, joka saa lukijan heräämään ja käyttämään omia aivosolujaan. Kun tuota pysäyttävää kysymystä seuraavat Rukin pohdinnat surun merkityksestä ja olemuksesta, niin siten päästään sujuvasti liukumaan hänen päänsä sisään. On inhottavaa huomata, että Ruki on alkanut turtua onnettomaan olotilaansa niin, ettei ole enää edes varma, mitä suru on, kun hänen elämässään ei kerran tunnu olevan mitään muita tunnetiloja. Tuollaista tilannetta ei toivoisi kenellekään. :<

Toisena merkille panemanani seikkana voisin mainita sen, että tuo Rukin äidilleen esittämä pyyntö saa lisää vaikuttavuutta siitä, ettei koko ficissä ole muita repliikkejä. Tuo okaasan-sanan käyttökään ei tässä ficissä jää häiritsemään, vaikka joskus japanilaiset sanat pomppaavat pahasti silmään suomenkielisen tekstin seasta, enkä itse niitä siitä syystä suosi. Jotenkin tässä tuntuu luontevalta, että Ruki käyttää okaasan-sanaa äiti-sanan sijaan, sillä okaasan tuntuu tässä yhteydessä tavallaan lämpimämmältä ja aidommalta. Johtuneeko sitten siitä, että äidinkieli on tunnetusti niiden kaikkein syvimpien tunteiden kieli? Kuulemma monien mielestä on helpompaa sanoa "I love you" kuin "Minä rakastan sinua"...

Pari quottausta tähän loppuun...

Muutamat leijonapehmolelut ympärilläni tuntuvat katsovan minua ymmärtäväisenä, mutta yhtäkkiä huomaan niiden katseen olevan lähes ilmeetön.


Tämä oli kiinnostava virke. Olen itsekin joskus onnettomana tuntenut, että pehmoeläimet katselevat myötätuntoisesti, mutta sitten kun asiaa rupeaa paremmin ajattelemaan, tajuaa, ettei niiden silmistä oikeasti heijastukaan sympatiaa. Eivät pehmolelut oikeasti kykene sympatiaan, vaikka niin joskus toivoisikin. :/

Soita, soita, soita, soita jo!


Pidin sekä tästä että siitä ensimmäisestä kursiivilla laitetusta virkkeestä, sillä ne nousivat nätisti esiin muun tekstin seasta. Onneksi et ollut innostunut leikkimään kursiivilla sen enempää, sillä muuten kyseinen keino olisi menettänyt tehoaan. Vähän on enemmän. ^^ Pidin muuten myös siitä, että tuo soita-sana toistetaan tässä useampaan kohtaan, koska siitä tulee sellainen epätoivoisesti lausutun mantran tuntu.

Toivottavasti en sanonut kommentissani pelkästään samoja asioita kuin edelliset kommentoijat, sillä en tapani mukaan lukenut edellisiä kommentteja. Ja toivon mukaan tästä kommentista on edes pientä iloa...

Kiitos ja hyvää joulua! <3
Jossain ollessaan on jostain poissa.

Avatar
Avalyn
Vuoden trouble
 
Viestit: 589
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2009 10:13 pm

Re: Tuhkaa hangella ( Ruki, angst, pg )

ViestiKirjoittaja akumu » Pe Joulu 25, 2009 12:45 pm

Avalyn,

oon todella hämmentynyt kommenttisi pituudesta, mutta se oikeestaan piristi mun mieltäni ihan älyttömästi. Kiva että sait kommentistasi noin pitkän, ja vielä kun se oli oikeestaan täynnä kaikkea, mitä mä haluaisin aina kommentissa olevan. Mutta, suuri kiitos sulle, toi kommentti tosiaankin piristi ihan kamalan paljon. Oon nyt kuitenkin väsynyt vain pelkkien yhdeksän tunnin yöunien jälkeen, joten vastauksestani saattaakin tulla aika sekava. No, toivottavasti saan vastattua jotenkin järkevästi, mä en nykyään osaa vastata kommentteihin mitenkään !

Oon myös iloinen, että luit tän, vaikka tää olikin aikamoista angstia. Yritin luoda tuohon taustalle pientä romantiikan sekä fluffin kipinää, mutten tiedä onnistuinko siinä erityisen mainittavasti. Ja periaatteessa tässähän ei sitä paritusta ollut, mutten osannut kuvitella esimerkiksi Reitaa niin kylmäksi ihmiseksi, ettei kävisi edes eksänsä luona, joka on vakavasti sairas. Ja koska mullahan oli toi Crossover-haaste kesken niin ajattelin, että voishan siitä mun parituksestani mainita edes jotenkin. Tää tuntui siksi järkeenkäyvältä ratkaisulta. Mutta se ei todellakaan haittaa, jos periaatteessa unohti parituksen olemassaolon, sehän olikin ihan pieni maininta tuolla tekstin keskellä :D

Vaikka tämä oli lyhyt ja sujuvasti kirjoitettu ficci, tämän lukeminen oli suhteellisen raskasta henkisesti.


En osaa sanoa, miltä lukijoista tuntuu lukea tällaista tekstiä, mutta itelläni oli suhteellisen hankalaa pelkästään jo tän kirjoittaminen. Koska niin kuin oon maininnut muissa vastauskommenteissani, ite oon ollut myös vakavasti sairas, hengen lähtökin on ollut lähellä, muttei mulla sentään ole ollut mitään syöpää tai aivokasvainta. Siksi mä halusinkin panostaa tän kirjoittamiseen. Ja tuolla genre-kohdassa oleva death on sitä varten laitettu sulkuihin, koska mä en halunnut edetä tän oneshotin kanssa sinne kuolemaan asti.

Ja toinen syy siihen on se, etten mä pysty kirjoittamaan death-ficcejä enää. En edes sen mun yhden death-ficin jälkeen, vaikka tän kirjoitin aikaisemmin kuin sen. Mutta mulla on aina ollut taipumus jättää ficeissä se kuolema väliin tai mainitsematta, koska mä en kykene kirjoittamaan sellaista. Se on mulle - liian raskasta. Ja muutamat ihmiset tietääkin siitä, toivottavasti ymmärrätte.

Se Rukin lemmikin menettäminen ei oikeastaan ollut mikään tärkeä asia tän ficin kannalta, mutta koska mua itteäni sattuis paljon, jos mun oma kissani menehtyisi, mä en olisi vähään aikaan se sama entinen itseni. Se on vain julma totuus. Halusin kirjoittaa jotain synkkää tähän ja tuoda omia ajatuksiani esille, vaikka ne joutuukin lukemaan hieman rivien välistä. Kiitos muuten tuosta virheen huomauttamisesta, korjasin sen eilen illalla jo.

Toisena merkille panemanani seikkana voisin mainita sen, että tuo Rukin äidilleen esittämä pyyntö saa lisää vaikuttavuutta siitä, ettei koko ficissä ole muita repliikkejä.


Oon todella hämmentynyt sekä huojentunut, koska ihmiset on tykänny siitä ainokaisesta repliikistä paljon. Mun oli vain pakko saada joku tuollainen ns. vaikuttava lause tähän ficciin mukaan niin siksi päätin jättää muut vuorosanat pois. Enkä mä halunnut tehdä tästä ficistä mitään dialogia, ennemminkin pohtivan tekstin, jonka rivien välissä jotkut saattaa havaita mun omia ajatuksiani sekä tuntemuksiani. Mä tosiaankin oon pistänyt itteäni tähän ficciin, muutamat onkin siitä jo tässä maininneet.

Kommenttisi piristi mun mieltäni ihan älyttömästi. Kiitos kommentistasi ja hyvää, myöhäistä tosin, joulua sullekin ! ♥
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku


Paluu K-7 - K-13

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron